AU kohtaa voittamattoman Tervarit
Alastaron Urheilijat kohtaa lauantaina Loimaan liikuntahallilla oululaisen Tervarit. AU:n edellisestä kotiottelusta on vierähtänyt jo reilu kuukausi. Neljän pelin vieraskiertueella AU kartutti pisteitä seitsemällä, kun Monkulat ja PTU kaatuivat ja FC Rauman kanssa pelattiin vierastasapeli. Edellinen ottelu tuotti kuitenkin tappion vastenmielisillä lukemilla (10-0) vaasalaista Kiistoa vastaan. Nyt toivotaankin Purppuralohikäärmeiltä tulta syöksevä esitys.
Tervarit on aloittanut kautensa vahvasti, kuten viime kaudella liigassa pelanneelta joukkueelta osasi odottaakin. Oululaiset eivät ole hävinneet yhtään ottelua (4-3-0). Se on Ykkösen ainut joukkue, jolla ei ole vielä tappiota. Tervarit löytyy sarjataulukon sijalta neljä, mutta oululaiset ovat pelanneet ottelun tai kaksi muita vähemmän. Tervarien edellinen peli päättyi tasan, kun EBK haki hieman yllättäen vieraspisteen 1-1-lukemin. Joukkueen tehopistejakauma on tasainen, parhaana tehomiehenä on häärinyt Toni Kaikkonen seitsemällä tehopisteellä (4+3) yhtä monessa ottelussa. Joukkueen pelaajarosteri koki ison loven pari viikkoa sitten, kun Kohosen veljeksistä Taneli siirtyi entisen valmentajansa Jani Paanasen perässä Ruotsiin pelaamaan.
AU:lla on kasvojenpesun paikka heikon viime ottelun jälkeen. AU pääsee Tervarit-otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Ainoastaan Saska Saveljeff ei ole käytettävissä, kun kokoonpanoa otteluun valitaan. Saskan tilanne on tällä hetkellä loukkaantumisen takia kimurantti, joten saattaa olla, että hänet nähdään jälleen tositoimissa vasta ensi vuosikymmenellä.
Alastaron valmennus on linjannut lauantain herkkupalaan kaksi isoa teemaa: tiukka puolustuspeli ja tulitukea ykkösketjulle. Se on nyt nähty, että mikäli omiin menee yli neljä maalia, ottelua on vaikea voittaa. AU kaipaa onnistumisia myös hieman leveämmältä rintamalta. Mikäli alemmat ketjut pystyvät yksi-kaksi maalia räppäämään, niin siitäkin olisi jo iso apu voittotaisteluun. Ykkösketjun on puolestaan palattava tasolleen puolustuspelissä. Vaasassa liian monta kertaa soi omissa, kun hyökkäyksiin panostettiin liikaa. Valmennusjohto on tilannut pelaajilta intohimoisen ottelun, jossa on minimoitu henkilökohtaiset virheet. Mitään ei tulla antamaan ilmaiseksi, vaikka vastus onkin heittämällä kovimmasta päästä.
Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal / Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia