Kemi haki pisteet Loimaalta
Alastaron Urheilijat kärsi kotiparketillaan viikonloppuna tappion sarjan kärkipään FC Kemille maalein 0-3. AU lähti otteluun ilman montaa avainpelajaansa, kun esimerkiksi ykkösvitjasta puuttuivat Jani Luoma ja Teemu Virtanen.
AU valitsi täten lähestymistavakseen selkeän vastaiskutaktiikan. Tällä saatiin pidettyä tulivoimaisen kemiläisryhmän maalilukemat pienempänä kuin koskaan aiemmin keskinäisissä kohtaamisissa. Omista maalipaikoista kotijoukkue olisi voinut raapimalla raapia saman verran osumia, mutta kliinisyyttä ei ollut. Ykköskenttään nostettu Riku Tamminen sai kenties parhaat maalipaikat, mutta helmikuun hyvä maalivire ei saanut lisämerkintöjä.
Ensimmäisen jakson vierasjoukkue vei maalilla, kun Anass Nasser viimeisteli voimalla väkevän nousunsa päätteeksi. AU pysyi maalin päässä iskuetäisyydellä vielä pelin 26. peliminuutille, mutta sitten Kemi iski nopeaan tahtiin kahdesti ja pääsi turvalliseen johtoasemaan. Maalintekijöinä Ville Uimaniemi ja Taneli Kohonen.
Rutinoitunut Kemi pysyi hyvin pallossa ja AU joutui tekemään paljon töitä pitempien pallonhallintajaksojen eteen. Kirivaihde oli silmässä muutaman viimeisen minuutin varsin napakasti, mutta kuparista ei saatu millään rikki, joten lopputulema oli varsin oikeutettu ja kertoi pelinkuvan.
Viikonlopun muissa otteluissa AU:n kaikki pääkilpailijat hävisivät omat ottelunsa runsasmaalisesti. Sarjataulukon hännillä oleva FC Kiisto varmisti tippumisensa Ykköseen, joten AU:lla ei ole vaara enää takana. Nyt katse on tiukasti edessä olevissa Riemussa ja TPK:ssa, jotka ovat yhdellä kolmen pisteen voitolla ohitettavissa.