Alastarolla edessään kauden ensimmäinen tuplaviikonloppu
Alastaron Urheilijat kohtaa tulevana viikonloppuna Tornion Palloveikot sekä Liikunnan Riemun. Lauantain ToPV-pelin AU pääsee pelaamaan pitkän tauon jälkeen kotihallissaan Loimaalla, ja ottelun jälkeen joukkue matkaa suoraan kohti Jyväskylää sunnuntain Riemu-taistoon.
Alkukauden tulosten perusteella kumpikin viikonlopun vastustajista ovat niitä, jotka saattavat hyvinkin taistella keväällä AU:n kanssa samoista sijoituksista. Tämän myötä pelit ovat viininpunaisille tuiki tärkeät. Voittosaldo on hiljalleen saatava auki, jotta AU voi päästä kauden tavoitteisiinsa.
AU pelaa yhden ottelun kerrallaan, joten fokus ei ole ollut vielä Riemun kohtaamisessa. Se on kuitenkin mainittava, että Riemu otti viikolla todella kovan päänahan voittaessaan Jyväskylän paikallisottelussa Kampuksen Dynamon. Riemun prässi tylsytti ilman paria avainmiestä pelanneen KaDyn lähes täysin.
Alastaro lähtee täynnä motivaatiota lauantain kotiotteluun. Alla on lupauksia herättänyt Vieska-peli, jossa AU ajoittain väläytteli. Vaikka tulos oli huono, niin tuo peli teki itseluottamukselle ennemmin hyvää kuin huonoa. Pelin sisällä tapahtui paljon pieniä onnistumisia.
Tekee myös todella hyvää päästä pelaamaan välissä yksi kotiottelu. Alla on jostain kumman syystä neljän ottelun vieraskiertue. Nyt on aika nauttia ja aloittaa kausi harmaan syksyn jälkeen ikään kuin uudestaan.
Vierasjoukkue Torniolta puuttuu pari profiilipelaajaa, kun pelaajavalmentaja Newton Jr. on pelikiellossa ja kovaa vääntävä Eero Kaisto puolestaan junnumaajoukkueen matkassa jossain päin Eurooppaa. Myös Alastarolla on muutama poissaolo erinäisistä syistä, mutta jalkeille saadaan silti iskukykyinen ryhmä.
Lauantain otteluun kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle. Kaikki ennusmerkit viittaavat viihdyttävään otteluun.
Ovet aukeavat yleisölle klo 16.15 ja itse ottelu potkaistaan käyntiin klo 17.00. Otteluisäntänä toimii Kuljetus. N. Luoma.
Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal / Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia