Alastaro haluaa Mad Maxin päänahan
Alastaron Urheilijat kohtaa perjantaina Loimaan liikuntahallilla Mad Maxin. Valkeakosken futsalylpeys on ollut kaikissa edellisessä kolmessa kohtaamisessa liian paha nakki viininpunaisille. Nyt tähän haetaan tietysti muutosta.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kolmesti vuosien saatossa. Kahdesti Mad Max on tiputtanut Alastaron Futsal Cupista menneinä kausina. Syyskaudella koiralauma kurnuutti AU:ta liigan alkutaipaleella maalein 10-2. Vastaava selkäsauna ei Loimaalla tule toistumaan, jos Purppuralohikäärmeet jatkavat edes vähän siitä, mihin viime peleissä on jääty.
- Tämä on semmonen peli, jossa jompikumpi koutseista sanoo, että tiedettiin kyllä mitä vastustaja tekee, mutta jätkät ei tehneet niin kuin piti. Toivottavasti se en ole minä, AU:n Sami Happonen heittää.
- Viime kohtaamisen farssi tuskin toistuu, kun pikkuhiljaa saatu kiinni tästä liigatemposta, mutta edelleen saa olla tarkkana erityisesti erikoistilanteiden kanssa, Sami painottaa.
Joukkueet löytyvät runkosarjassa peräkkäisiltä sijoilta. Mad Max on yhdeksäs ja AU on kymmenes. Piste-ero on viisi pinnaa, joten voitolla AU nousisi koskilaisten kantaan. Sen eteen tarvitsee tehdä kuitenkin valtava työmäärä ja puolustuspelaamisen on mentävä nappiin.
Alastaro on kaksikosta se, joka on ollut viimeisessä viidessä ottelussa paremmassa iskussa. AU on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan kolme, Mad Max vain yhden. Kyseisen voiton Tomi Tuomisen johtama ryhmä otti kotonaan Turun Pallokerhosta jatkoajan jälkeen rankkareilla. AU on koko sarjan kuntopuntarissa kahdeksantena, kun kaikki muut alakolmanneksen joukkueet ovat olleet huonovireisempiä.
Alustavasti on helppo uumoilla vauhdikasta ja tilannerikasta peliä. Mad Maxin peleissä sattuu ja tapahtuu. "Mäxeiltä" puuttuu ottelusta Jesse Collin pelikiellon vuoksi. Seuran otteluennakon mukaan poissaololistalta löytyy myös muutama muu poissaolija, joista nimekkäimpänä Antti Teittinen. AU itse saa jalkeille kahden maalivahdin ja kymmenen kenttäpelaajan kokoonpanon.
Purppuralohikäärmeet metsästää kauden ensimmäistä kotivoittoaan tällä kaudella. Metsästys alkaa klo 19.00, kun ottelu potkaistaan käyntiin.
Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta sen näkee Ruudusta Juho Torpon selostamana. AU arpoo kaksi Ruutu-koodia vielä pikaisesti ennen ottelua Instagram- ja Facebook-tileillään harmituksen lieventämiseksi.
Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal / Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia