Futsal-liiga

23.10.2021

Akaa Futsal - AU klo 16.00

Pelipaikka: Toijala MT
Liput:
Lopputulos: 11-1

Ennakko

Alastaron seuraava haaste Akaa Futsal

 

Alastaron Urheilijat kohtaa lauantaina vieraissa Akaa Futsalin. Ottelun tavoite on selvä; AU lähtee pesemään kasvojaan viime viikonlopun notkahduksesta ja tavoitteena on pelata yksinkertaisesti paremmin.

 

Tässä kohtaa kautta ei kannata vielä liiaksi sarjataulukkoa tuijotella, mutta joukkueiden pistetilejä voidaan tarkastella. Akaa aloitti kauden peräti neljällä vierasottelulla, joista pistepussiin karttui kuusi pojoa. AU puolestaan on vielä kolmen ottelun jälkeen nollilla.

 

Akaa on yksi niistä joukkueista, joiden odotetaan taistelevan mitaleista tällä kaudella. Viime kaudella joukkue nappasi pronssia. Pronssiryhmä on kokenut joitakin muutoksia, kun muutama pelaaja päätti pelaajauransa ja uusia hankintoja on tehty. Nimekkäin näistä lienee Iiro Vanha, joka kuuluu maajoukkueen vakikokasvoihin. Lokakuun alun maajoukkueleirityksessä olivat mukana myös Jussi Nyström, Kasper Kangas, Aleksi Pirttijoki ja Juhana Jyrkiäinen, joten jälleen purppurat pääsevät kohtamaan parketilla pelaajia Suomen huipulta. Mikäs sen hienompaa.

 

Akaan päävalmentaja on mielenkiintoinen nimi Sergio Gargelli. Italialaiskoutsi on meritoitunut maailmalla, sillä hän on valmentanut seurajoukkueita Italiassa, Qatarissa, Vietnamissa ja Kiinassa. Nähtäväksi jää millainen soppa saadaan aikaiseksi, kun tuo tietämys kohtaa alastarolaiset taktiikat.

 

Pistetilinsä viime viikonloppuna avannut Tuomas Happonen ennakoi viikonlopun koitosta.

 

- Lähdetään siitä liikkeelle, että saataisiin ensinnäkin joukkueen pelaaminen takaisin omalle tasolleen. Puolustetaan kurinalaisesti ja uhrautuvaisesti. Myös maalipaikoissa meidän pitää olla paljon kliinisempi. Akaata vastaan meidän ei lähtökohtaisesti odoteta ottavan pisteitä mukaan, mutta altavastaajan rooli on sopinut meille ennenkin. Yllätykselle on mahdollisuus, kun saamme pari avainpelaajaa kokoonpanoon takaisin, kapteeni linjaa.

 

Ottelu alkaa lauantaina klo 16.00 Toijalan Monitoimitalolla. Jos et pääse paikan päälle, näet ottelun Ruudusta.

Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal  /  Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet